Olen onnellinen, tai niin uskottelin itselleni, Peeta/Katniss/Gale, S

Nimi: Olen onnellinen, tai niin uskottelin itselleni...
Kirjoittaja: fan4ever
Ikäraja: S
Fandom: Nälkäpeli
Genre: Draama
Paring: Peeta/Katniss/Gale
A/S: Tämän olisi tarkoitus olla jatkoficci, mutta varma en vielä ole. Jatkoa tosin on mielessäni, jos jaksan/ehdin sen tekemään.


Olen onnellinen. Tai niin ainakin uskottelin itselleni. Olin naimisissa Peetan kanssa. Olimme olleet jo 5 vuotta. Asuimme Vyöhykkeellä 12 voittajien kylässä Peetan talossa. Omistimme leipomon, joka Peetan vanhemmilla oli ollut heidän eläesään, joten meillä meni ihan hyvin.

Peeta oli palannut suurimmaksi osaksi itseään mutta vielä välillä hänen mielensä yritti tehdä hänelle temppuja. Aina sen aikaan toivoin olevani jossain muualla. En halunnut katsoa Peetaa silloin, sillä mieleeni tuli aivan liikaa Capitolin viha itseäni kohtaan ja pelko alkoi kouristaa sisintäni vaikka tiesin kaiken olevan kunnossa. Olin turvassa. Nälkäpeliä ei enää ollut.

Puin ylleni kauniin sinisen, hyvin yksinkertaisen mekon ja letitin hiuksiani Peetan astiessa sisälle yhteiseen makuuhuoneeseemme. Näin peilin kautta Peetan hymyilevän itselleni ja vastasin hymyyn hänen kävellessään taakseni. Tunsin Peetan käsien kietoutuvan hartioilleni ja hänen suukottaessa poskeani. Siirsin käteni peetan kädelle ja työnsin päätäni hieman taaksepäin, jotta voisin suudella häntä.

”Hei” kuiskasin pienellä, tuskin kuultavalla äänellä, johon hän vastasi samalla tavalla antaen heti perään toisen suudelman jonka jälkeen vetäytyi paremmin seisomaan ja siirsi kätensä hiuksiini.

Rakastin näitä hetkiä. Hetkiä, jolloin olimme kahden hänen tullessa käymään kotona pikaisesti. Joka aamu Peeta heräsi ennen minua mennäkseen avaamaan leipomon ja tuli takaisin puolentoista tunnin kuluttua, jolloin minä olin juuri herännyt ja laittamassa itseäni valmiiksi. Tavasta oli tullut jo rutiinin omainen, mutta me molemmat rakastimme sitä. Hän saapuu kotiin, halaa minua takaapäin, suutelemme ja hän harjaa hiukseni ensin sormillaan ja sitten harjalla leikkiessään aina välissä kaulani, huulieni, korvani ja otsani kimpussa niitä suudelleen. Lopulta viimeistelen hiukseni letille.

Aamiaisen jälkeen Peeta meni takaisin leipomoon minu lähtiessäni metsään vyöhykkeemme ulkopuolelle metsästämään. Metsästin edelleen ruokaa Galen perheelle, sillä paras ystäväni oli muuttanut toiselle vyöhykkeelle.

Muistot alkoivat juosta mielessäni joka kerta kun olin metsässä. Muistin vitsimme Capitolista, Effien matkimisemme, ensimmäisen luottamuksen osoituksen hänen ja itseni kohdalla, sen kuinka hän tapasi kutsua minua Catnipiksiksi. Muistin jokaisen kosketuksemme ja haaveemme. Jokaisen suudelmamme ja epämukavat tunteet Nälkäpelin aikaan/jälkeen Galea ajatellessani.

Yllätten huomasin kyyneleen putoavan poskelleni ja pyyhin sen pikaisesti pois huomaten samalla kaniinin edessäni ja kohotan jouseni sitä kohti.

”Arvasin sinun löytyvän täältä”, kuulen yllättäen äänen ja nuoleni lentää jäniksen viereen, mutta en ehdi nähdä sitä sillä olen jo kääntynyt takaani kuuluvan äänen lähteen luo ja näen parhaan ystäväni.
Hetken aikaan en kykene tekemään muuta kuin tuojottamaan jonka jälkeen juoksen suoraan hänen syliinsä.

Gale vaikuttaa hetken vaivaantuneelta, jotenkin varautuneelta, mutta rutistaa sitten minua tiukasti.

”Kävin katsomassa sinua leipomosta, mutta kuulin ettet ole siellä, joten arvelin sinun olevan täällä” Gale sanoo edelleen pidellen minua sylissään. En osaa vastata hänelle mitään mutta tiukennan otettani hänen vyötäröstään.

Vasta pienen tovin kuluttua irrotin otteeni ja käännyin katsomaan harhaan lentäneen nuoleni suuntaan ja menin hakemaan sen.

Gale seuraa perässäni, mutta tunnen hänen jäävän silti muutamia metriä taakseni ja kylmyys valtaa minut. 'Haluan hänet takaisin' ymmärrän. Haluan hänet takaisin viereeni ystäväkseni, en ventovieraaksi takanani.

Pystyin olemaan rauhassa ja kontroloimaan itseäni puolen tunnin ajan, ennen kun minun oli pakko kääntyä Galeen päin sanoen ”Haluan sinut takasin viereeni”.

Heii Jatkoa tulee. Tällä kertaa tarina on enemmän Gale/Katniss painotteinen, mutta vielä löytyy hieman Katniss/Peetaakin


osa 2. En ollut enää naimisissa oleva nainen. Olin tunteistaan sekaisin oleva teini


Päätäni huimaa hyvin paljon ja ajatukseni jouksevat väkisinkin eilisessä.
En kadu sanojani, mutta ajattelen että olisi helpompaa, jos en olisi sanonut sitä.

'Haluan sinut takaisin viereeni' miksi ihmeessä menin sanomaan sen?
Tiedän tehneeni asoita sinä päivänä tunteella, mikä ei todellakaan ole tapaistani, mutta tuo pieni lause... se sai kaiken muun tummumaan.

Hengitykseni vaikeutui ja jokaista ruumiin osaa pisteli. Edes Peetan suudelmat eivät enää lämmittäneet. Tiedän tehneeni oikean päätoksen mennessäni naimisiin Peetan kanssa, mutta nyt se tuntui mitättömältä. En ollut enää naimisissa oleva nainen. Olin tunteistaan sekaisin oleva teini. Ajatukseni juoksivat hullun lailla.

Gale oli palannut ja kaikessa siinä tunne kuohussa olin unohtanut kysyä hänen syytään tänne takaisin tulolle. Uskoin sen liittyvän hänen sisaruksiinsa, mutta iltapäivällä, jolloin tulin metsästämästä asiat mutkistuivat.

”Oletko onnellinen täällä?” Gale kysyi.

”Kyllä -” vastasin pienesti. ”en tiedä” Epätoivo valtasi mieleni ja ahdistus alkoi saapua. Peetan ja minun kotini alkoi jo näkyä ja tiesin, että pian joituisin hyvästelemään Galen.

”Katniss - ” Gale sanoi hieman värisevällä äänellä, jonka voisi huomata vain, jos oli puhunut paljon hänen kanssaan.
Käänsin katseeni häneen ja jostain syystä tunsin punan nousevan poskilleni.

”Me voisimme palata siihen. Olla taas yhdessä. Jossain muualla” Gale sanoi saaden minut hämilleni.

”Missä muualla?” kysyin katsoen epäuskoisesti ystävääni.

”2 vyöhykkeellä. Voisit olla onnellinen. Siellä on paljon ruokaa, hienoija taloja, paljon taistelulajeja, varakasta -”
”Tämä on minun kotini!” huudahdin. Tiesin että vyöhyke 12 ei edelleenkään ollut suurempi tai parempi kuin muut ja olimme ehkä edelleen hieman muita vyöhykkeitä jäljessä, mutta pidin siitä. Paikka jonne Gale yritti minut saada, oli kaupunki. Ja iso sellainen, jossa ei ollut muuta vihreää kuin puistot.

Näin Galen silmissä tuskan hänen ymmärtäessään, etten halua muualle.
”En... Minä asun täällä Gale. Vyöhykkeellä 12. Mieheni ja metsästykseni kanssa. Minulle menee hyvin. Saan edelleen paljon rahaa riistasta, minulla on aina lämmintä ruokaa tarjolla, aviomieheni rakastaa minua.. minä... minä kuulun tänne. Kaikki menee hyvin. Minulta ei puutu täältä mitään paitsi... paitsi sinä ja Prim” sain lopulta sanotuksi, mutta ääneni oli loppua kesken.

Gale katsoi minua surullisesti ja halasi. Olimme kotini oven edessä. Hermoni olivat kireällä, mutta halaus poisti kaiken pahan. Tunsin yllättävän lämmön sisälläni ja halasin häntä vetäen sisääni hänen tuoksuaan.
Huokaisen muistojeni takia niin kovaan ääneen, että Peeta kääntyy katsomaan minuun takan äärestä, jonka hän sai juuri syttymään. Hymyilen hänelle pienesti ja nostan jalkani ylös sohvalle. Katselen kuinka Peeta kävelee tee pannulle ja kaataa meille molemmille lämmintä teetä, joka on tehty minun poimimistani yrteistä.

Teen Peetalle tilaa sohvalla samalla kun hän tulee lähemmäs istuakseen viereeni ja antaa minulle teeni. Omansa hän laittaa pöydälle ja alkaa laittamaan vilttiä meidän molempien ympärille minun käpertyessäni hänen viereensä.

Epämukavista ajatuksistani ja muistoista huolimatta oloni on hyvä ja nautin Peetan lämmöstä jopa niin paljon, että pian nukahdan hänen syliinsä Galen unohtaen.